True


Polttoainetankin puhdistus ja polttoaineen suodatus
Tärkeitä asioita, jotka jäävät vähälle huomiolle
On asioita, jotka eivät vaadi paljon käyttäjältä huomiota ja ne voivat helposti unohtua, mutta voi iskeä äkillisesti takaisin aiheuttaen isoja murheita. 

Polttoainejärjestelmän ylläpito on juuri tällainen, erityisesti polttoainetankin puhdistus ja puhtaudesta huolehtiminen. Sanomattakin on selvää, että polttoainesuodatin ja vedenerotin tulee pitää puhtaana ja vaihtaa säännöllisesti, mutta itse tankki jää harmittavan usein liian pienelle huomiolle. 

Kokonaisuudessa on useampia asioita, jotka vaikuttaa polttoaineen puhtauteen, niin lähdemme etenemään pala kerrallaan, moottorista tankkia kohti. 

Polttoaineen suodatus ja vedenerotus on tärkein

Tärkein komponentti moottorin ja tankin välillä on hyvä polttoainesuodatin ja veden erotin.  Vesi aiheuttaa tankissa ensinnäkiin biokasvuston lisääntymistä.  Säiliössä oleva vapaa vesi muodostaa perustan tälle ilmiölle, koska se edistää bakteerien, sienten ja muiden mikro-organismien mikrobikasvua. Tämä mikrobikontaminaatio voi vaikuttaa kaikkiin koneisiin, erityisesti niihin, joissa on jonkin verran seisokkeja. Tämän vuoksi suodattimen sekä mekaaninen veden erotus, että itse suodatinpanoksen vedenerotuskyky astuu tärkeään asemaan.  Dieselmoottorien etuna on se, että dieselmoottori kierrättää polttoainetta ajettaessa koko ajan tankkiin takaisin, jolloin sen jossain määrin puhdistaa polttoainetta itsekseen. 

Polttoaineen vaihtuvuus ja säilyvyys

Bensiinin ja dieselpolttonesteen ominaisuudet ovat vuosien saatossa muuttuneet huomattavasti ja niiden säilyvyys on heikentynyt dramaattisesti menneisiin vuosiin verrattuna ja samaan aikaan nykyaikaisten moottoreiden polttoaineiden vaatimustaso on kasvanut.  Dieselin säilyvyys on tipahtanut muutamiin kuukausiin ja sen ominaisuudet heikkenevät nopeampaan lämpimissä olosuhteissa. Esimerkiksi purjenvene, joka tankataan keväällä täyteen ja sama polttoaine on koko kesän lämpimässä tankissa, voi jo syksyllä olla "limaantunutta" ja sen ominaisuudet ei enää vastaa entistä. Sama koskee bensiiniä, jonka säilyvyys on heikentynyt vielä dramaattisemmin. Bensiinin kanssa selviää tankkaamalla tuoretta reilusti perään, mutta diesel voi vaatia pahimmillaan ns kiertohuuhtelun tai kokonaan vaihdon. Toki tämä ongelma nyt harvoin iskee yhden kesän seisomisen jälkeen, mutta vuosien laiminlyönti voi aiheuttaa tässäkin ketrjureaktion. 

Erilaisia kaupallisten toimijoiden suodattimia. 

Tähän on vuosien saatossa kehitetty useiden valmistajien toimesta erilaisia suodattmia. Suodattimien kehityskaaren matkalla on jäänyt muutamia kiintotähtiä, joiden patruunahuolto toimii vielä tänäkin päivänä. Pelkästään sen huomioiminen, että miten suodattimen vaihtopatruunoita saa on myös tärkeä oman arjen helpottaja. Suosittelemme miettimään suodatinvalintaa tehdessä, mistä ja millä hinnalla ostat vaihtosuodattimet ja onko suodattimelle tulevaisuutta,  

Kaikille tuttu "CAV296" on näistä varhaisin ja käytettävyydeltään suhteellisen hankala, mutta edelleenkin lajissaan toimiva suodatin. Jos tällainen ehjä ja ei vuotava veneessä on, on se parempi kuin mitään. Tässä  kuin kaikissa muissakin suodattimissa kannattaa huomioida erityisesti polttoainesuodattimen hinta. Se korreloi suoraan laatuun ja eurolla saa euron suodattimen.  Suodattimen paperi ei ole vain "paperia" vaan sekin on tekninen tuote, joiden laaduilla on suuria eroja. Suurista valmistusmääristä johtuen tämä on kumminkin markkinoiden edullisin patruuna. 

Your Dynamic Snippet will be displayed here... This message is displayed because you did not provided both a filter and a template to use.

Tästä kehittyneempiä malleja on tulvinut vuosien saatossa markkinoille runsaasti. Yksi suosituimmista malleista, jota mm. Volvo  on käyttänyt ensiasennuksena jo vuosia on Racorin turbiinisuodattimet. Nämä 500-900-1000 sarjan suodattimet on nyt myös uudistuneet ja kehittyneet aikaismepiin verrattuna. Vanha 500 sarjalainen on edelleenkin toimivimpia suodattimia markkinoilla lajissaan. Sen patruunat on edullisia ja niiden vaihto on helppoa jopa ilman työkaluja

Linkki videoon, jossa näytetään suodattimen vaihto. 


Your Dynamic Snippet will be displayed here... This message is displayed because you did not provided both a filter and a template to use.

Erilaisia Spin On suodattimia löytyy useilta valmistajilta, mutta muutamia merkittävimpiä on esimerkiksi Vetus, jolta löytyy hyvin tehokkaita ja asiallisia suodatinpanoksia laajaan valikoimaan. Vetuksella on sekä tavallisia että Turbiinimallisia suodattimia, joiden suodatusteho on hyvä. Samoin tuollainen SpinOn suodattimen vaihto on suhteelllisen helppoa. Miinuspuolena mainittakoon suodatinpatruunoiden hieman korkeampi hinta. 

Your Dynamic Snippet will be displayed here... This message is displayed because you did not provided both a filter and a template to use.

Erikoisempia suodatinmalleja on toki aina, mutta kaksi nousee tässä artikkelissa yli muiden. Hydacin Biomicron suodatin on markkinoiden ainoa malli, joka tarjoaa aktiivista suodatusta polttoaineelle biomörköä vastaan. Sen erkoisvalmisteinen suodatin huolehtii jatkuvalla suodatuksella sen, että biokomponenteille tarjotaan mahdolllisimman huonot elinolosuhteet tankissa. Klikkaa alla olevaa tuotetta tarkastaaksesi tuote. Alla video Snapp Suodattimen vaihdosta. 

Toinen uudempi suodatin on Racor Snapp, jota on asennettu useisiin tehdasvalmisteisiin pienveneisiin viimevuosina. Se on helppo asentaa ja kompaktin kokoinen ja erityisen helppo vaihtaa. 

Your Dynamic Snippet will be displayed here... This message is displayed because you did not provided both a filter and a template to use.

Polttoaineen puhtaus tankissa

Nyt olemme käyneet liudan erilaisia suodattimia läpi, mitä sinulta tulisi löytyä tankin ja moottorin välistä. Toki malli voi olla muukin kuin esitttämämme, mutta ylläolevassa oli käyty ne suosituimmat ja yleisimmät mallit.  Mutta seuraava  - ja jopa noitakin tärkeämpi on polttoaineen puhtaus itsessään ja mitä siellä tankissa on.  Vesi, joka on moneen kertaan todettu sen pahan aluksi ja juureksi pääsee tankkiin toki kondension kautta, mutta myös niinkin yksinkertaisesta paikasta kuin tankkauskorkista, jos korkki ei ole tiivis. Jos korkki jää sopivalla sateella tai merenkäynnissä raolleen. Välissä voi olla hiekkaa tai roskaa ja kumitiiviste voi olla hapertunut ja kova, eiklä enää tiivistä kunnolla


Tietenkin on riskinä myös, että epäpuhtausta joutuu tankkiin tankkauksen yhteydessä. Pienikiertoisissa rantahuoltoasemilla voi olla tilanne, jossa polttoaineen laatu ei ole aina parasta mahdollista ja polttoaineen sekaan pääsee epäpuhtauksia. 

Tankkauksen yhteydessä on mahdollista suodattaa myös polttoaine yksinkerttaisella tavalla. Racorilla löytyy tähän tankkaussuppilo, joka sisältää vedenerottavan 50 micronin suodattimen. Tällaisella suodattimella tankatessa voi olla varma, että kanisterista, tai pistoolista ei mene epäpuhtauksia tankkiin.  Alla Nigerialaisen Offshore dimensionin video Racorin RFF suodattimista. 

Your Dynamic Snippet will be displayed here... This message is displayed because you did not provided both a filter and a template to use.

Summa summaarum, tankkiin kertyy, vaikka kuin huolellinen olisi aina aika-ajoin erilaisia kökköjä, jotka sieltä  pitää puhdistaa pois. 

Mitä tankin puhdistuksessa tulee huomioida

Polttoainesäiliön puhdistaminen irtotankista on melko helppoa, mutta monet veneet ovat varustettu kiinteillä polttoainesäiliöillä, joiden puhdistus on jo haastavampaa. Etenkin jos polttoainesäiliön tilavuus on iso. Tällöin tarvitaan asianmukaista imulaitteistoa, joka on turvallinen, luokiteltu ja räjähdyssuojattu. Tällaisia laitteistoja ei ole välttämättä joka nurkassa, mutta ammattilaisilla, jotka erikoistuvat polttoainetankkien puhdistamiseen, niitä tulee olla.

On tärkeää ymmärtää, että polttoaineen käsittelyyn liittyy räjähdysvaara, erityisesti bensiinin osalta. Lisäksi dieselin ja bensan sekoitus voi olla vieläkin vaarallisempi. Vaikka itse polttoaine ei välttämättä ole herkkä räjähtämään, sen kaasuuntuva muoto voi olla äärimmäisen vaarallinen. Pieni kipinä voi aiheuttaa räjähdyksen.

Siksi polttoainesäiliön puhdistamiseen ei tule ryhtyä omin päin, ellei tiedä tarkalleen, mitä tekee. Lisäksi likaisen polttoaineen hävittäminen on oma ongelmansa, koska se luokitellaan ongelmajätteeksi ja on erittäin vaarallista. Suurten polttoainemäärien tyhjentäminen ja kuljettaminen esimerkiksi erikoistuneelle jätehuoltoyhtiölle vaatii erityisluvan eikä ole luvallista yksityishenkilöille. Pienet määrät voi yleensä toimittaa SORTTI asemille tai paikallisiin ongelmajätepisteisiin. 

Dieseltankin puhdistuksessa itsesään ei ole suurta riskiä. Diesel ei syty palamaan eikä räjähdä helpolla ja sen pumppaamiseen löytyy monenlaisia pumppuja.  Helpoin aloittaa tankkiremontti on ajaa yksinkertaisesti tankki mahdollisimman tyhjäksi ihan moottorilla, niin paljon kuin se on mahdollista.

Miten polttoainetankkiin pääsee? 

Polttoainetankkiin pääsy on välillä todella haastavaa, tai helppoa riippuen siitä, miten veistämö on tankin asentanut. Jos sinulla ei ole tankissa puhdistukseen tarkoitettua manusluukkua, sellainen olisi hyvä asentaa. Tankkauskorkin kautta tai polttoainemittarin reiästä pääsee sisään osittain, mutta kunnollinen manusluukku on  -se- juttu. Manusluukun voi teettää metallipajalla tai käyttää valmista kaupallista tuotetta. Vetuksella on ILT120 sarjan manusluukut, jotka voi asentaa helposti myös itse yleisempiin polttoainesäiliöihin. Tällaisen manusluukun saa kairattua paikalleen isolla reikäsahallaja kyksinkertaisesti kiristpämällä paikalleen.

Your Dynamic Snippet will be displayed here... This message is displayed because you did not provided both a filter and a template to use.

Kuvassa Racor kiertohuuhtelujärjestelmä asennettuna kiinteästi veneeseen. Racor 900 sarjan polttoainesuodatin ja sähköinen pumppu kierrättämässä polttoainetta. Päällä myös painemittari, josta näkyy jos suodatin on tukossa. 


Kiertohuuhtelu vai tyhjennys

Tankkien puhdistuksessa tulee myös miettiä mikä on järkevää. Lähtökohtaisesti näppärä tee-se-itse mies pystyy putsaamaan tavallisen pienehkön muutamien kymmenien litrojen veneen tankin kotitarvekeinoin, erilaisilla öljynimupumpuilla ym markettikamalla. Mutta jos tankkien polttoainemäärä alkaa kasvamaan isoksi tulee vastaan mahdollisuus ammattipalveluiden käyttämiseen. Ammattiliikkeillä löytyy erilaisia kiertohuuhtelulaitteistoja ja isot säiliöt, joihin moskat imetään tyhjentämättä koko tankkia. Jokaisen kiertohuuhtelun jälkeen kumminkin suodattimet tulee vaihtaa, ja tälle tulee hintaa, jolloin pienet polttoainemäärät kannattaa imaista suoraan jätteisiin.  Artikkeilin kiirjoittaja itse huuhteli aikanaan viidensadan litran tankit  ja ajoi autossa talven aikana dieselit pois käyden välillä veneellä tankilla, kun polttoainetta oli enää hitunen jäljellä siirrettiin ne kannuihin dekantoitumaan viereen, josta ne suodatettiin Racorin suppilon läpi pari kertaa takaisin käyttöön. Ei helppo eikä suositeltava, mutta myös yksi mahdollinen tapa. 


Dieselbakteerin pirulainen

Dieselbakteerista on tullut meille pysyvä riesa polttoaineiden kanssa. Sitä voi yrittää väistellä, mutta ei kokonaan kiertää. Jo aikaisemmin olemme moneen kertaan sanoneet niitä keinoja, jolla dieselbakteeria voidaan välttää. Suodatus, kierrätys ja veden pääsyn estäminen polttoaineeseen ja kysymyksessä on nimenomaan se vesi, yhdistettynä polttoaineeseen, eikä se biopolttoaine mitä monet sanovat. 

Your Dynamic Snippet will be displayed here... This message is displayed because you did not provided both a filter and a template to use.

Toki tähän löytyy erilaisia aineita, jolla asiaa voidaan välttää ja esimerkiksi Liqui Moly tarjoaa tähän hyvän komponentin.  Näitä aineita löytyy useammaltakin valmistajalta, yhtenä lisänä mainittakoon esimerkiksi Grotamar. 

Dieselbakterrin esiintymissä polttoainetankissa voidaan myös monitoroida. Tähän on kehitetty yksinkertainen testi, joka voidaan ottaa polttoaineesta ja toimittaa valokuvana arvioitavaksi. Näitä testjä käytetään myös mm. ammattimerenkulussa. Sternacon dieselbakteeritesti mahdollistaa arvioinnin oikeaan hetkeen tankin puhdistukselle. 

Your Dynamic Snippet will be displayed here... This message is displayed because you did not provided both a filter and a template to use.


Jokatapauksessa tankin  ja polttoaineen tarkkailu on tärkeää ja hyvä aika tehdä tankkien huolto on juuri nyt, kun veneet ovat telakuituna. Samalla voit parantaa polttoaineen suodatusta ja usein etenkin vanhemmissa veneissä vaihtaa trvittaessa polttoaineletkut, nekään kun ei kestä ikuisesti. Veneiden polttoaineletkuissa on tärkeä huomioida, että polttoaineletku täyttää ISO 7840 luokituksen. Kun pitelet kädessäsi tällaista letkua, huomaat eron perus polttoaineletkuun. Se on paksumpaa ja tukevampaa - ja kestää. Mikäli sinulla on mitään kysyttävää aiheeseen liittyen, kannattaa olla yhteydessä, niin kerromme mielellämme lisää, miten sinun polttoainejäjrestelmäsi saadaan taas kuntoon. 

Your Dynamic Snippet will be displayed here... This message is displayed because you did not provided both a filter and a template to use.
Polttoainetankin puhdistus ja polttoaineen suodatus
Oy Esco Ab, Mika Vanhala 16 lokakuuta, 2023
Kirjaudu sisään jättääksesi kommentin


Pakkasnesteillä on eroja
Valitse oikea oikeaan käyttötarkoitukseen

To install this Web App in your iPhone/iPad press and then Add to Home Screen.